Avtomobilistin raumalaistykkiä ei pelota Venäjällä lentely

Eero Elo on selättynyt alkuvaikeudet KHL:ssä. Kuva: Kimmo Mäkeläinen


Jekaterinburg sijaitsee Uralvuorilla eli varsin keskellä Venäjää. Se tietää inhimillisiä pelimatkoja, ja esimerkiksi marraskuussa joukkueen hyökkääjä Eero Elo joutuu olemaan vain neljä päivää poissa kotoa.

25-vuotias Lukon kasvatti siirtyi täksi kaudeksi Ässistä KHL-seura Avtomobilistiin.

Jekaterinburgilaisjoukkueen pisimmät matkat suuntautuvat Euroopan puolelle tai Habarovskiin. Reissut joukkue tekee omalla lentokoneellaan.

– Sen kanssa ei kyllä saa Euroopassa lentää. Kun tullaan Eurooppaan, vaihdetaan vähän isompiin ja parempiin koneisiin.

Syyskuu 2011 oli musta sekä Venäjän ilmailulle että KHL:lle. Lokomotiv Jaroslavlin joukkuetta kuljettanut kone tuhoutui pian nousun jälkeen ja kaikki pelaajat menehtyivät.

Eloa ei kuitenkaan pelota.

– Puhutaan onnettomuuksista, mutta kyllähän niitä siellä lenteleekin aika paljon, hän huomauttaa.
Jekaterinburgiin pääsee Suomesta helposti ja turvallisesti, sillä Finnair järjestää kaupunkiin suoria reittilentoja.

llmasiltaa ovat käyttäneet myös Elon ystävät.

– Esimerkiksi Karhu HT:n luottopakki Paavo Wikman kävi puolisonsa kanssa, hän virnistää.

Miten Elon kausi KHL:ssä on sujunut? Lue raumalaishyökkääjän ajatuksia Länsi-Suomen Plus-osiosta.