Avojään taklaukset ovat usein laitaan taklaamista vaarallisempia – aivotärähdyksiin hoitosuositukset

Viime kauden pysäyttävin taklaus. HPK:n Joonas Lehtivuori jätti kentän, kun Antti Tyrväinen taklasi puolustajaa rajusti maalin takana. Hieroja Juha Sulin vas. ja lääkäri Marko Kivimäki taluttavat kovia kokeneen pelaajan paikattavaksi. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Puhe jääkiekossa syntyvistä päävammoista ei ole jäänyt vain sanahelinäksi tai pelikieltojen pituuksien vertailemiseksi. Suomalaiset jääkiekon parissa toimivat lääkärit ovat toden teolla perehtyneet lajissa syntyviin aivotärähdyksiin ja olleet kehittämässä niihin myös hoitosuosituksia.

Miesten SM-Liigan joukkueille on jo olemassa selkeät ja yhtenäiset ohjeistukset aivotärähdyksiin suhtautumisessa. Nyt myös ei-ammattilaisjoukkueille pyritään siirtämään näitä toimitamalleja, kunkin joukkueen resursseihin mukauttaen. 

Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Timo Hännisen tuore väitöskirjatutkimus käsittelee jääkiekossa tapahtuvien aivotärähdysten määriä, syntymekanismeja ja riskitekijöitä.

Aivotärähdysten välitön tunnistaminen on tärkeää, jottei loukkaantunutta urheilijaa altisteta heti uusille ja mahdollisesti vakavammille vammoille. Lisäksi pian vammatapahtuman jälkeen tehty oikea diagnoosi mahdollistaa optimaalisen kuntoutuksen ja vähentää siten todennäköisyyttä pitkittyneisiin ongelmiin.

Hänninen kehitti perjantaina tarkastettavassa väitöskirjatyössään aivotärähdysten parempaa tunnistamista lajin parissa. 

Laajaan kansainväliseen tutkimustietoon perustuvien aivotärähdysten hoitosuositusten mukauttaminen selkeiksi käytännön toimintaohjeiksi myös muiden lajien ja sarjatasojen urheilijoille on suositeltavaa.

– Juniorijoukkueissa ei ole käytännössä mahdollisuuksia toimia samalla tavalla kuin ammattilaisjoukkueissa. Siksi olisi tärkeä luoda oma toimintamalli siihen omaan ympäristöön, jossa toimitaan, Hänninen sanoo.

Hän on ollut kehittelemässä ohjeistusta, jolla joukkueiden huoltajat, valmentajat tai joku varta vasten nimetyistä vanhemmistä pystyy tunnistamaan mahdollisesti aivotärähdyksen saaneen pelaajan kaukalosta.

– Se on maallikkoversio eli tunnistamistyökalu niihin tilanteisiin, joissa on syytä epäillä aivotärähdystä ja ottaa pelaaja sivuun, Hänninen kuvailee.

Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä jääkiekon SM-Liigan että kansainvälisten MM- ja olympiakisojen vammatietoja.

Aineisto käsitti peräti 3293 ottelua eli alan termistöä käyttäen 142244 urheilija-altistusta. Tarkasteltavina olivat kaikki miesten, naisten ja junioreiden eri tasoiset maailmanmestaruuskisat ja talviolympialaiset yhdeksän kauden ajalta.

Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Timo Hännisen tuore väitöskirjatutkimus käsittelee jääkiekossa tapahtuvien aivotärähdysten määriä, syntymekanismeja ja riskitekijöitä. Kuva: Tampereen yliopisto

Miesten korkeimmalla kansainvälisellä tasolla sattui keskimäärin seitsemän aivotärähdystä sataa pelattua ottelua kohti. Junioreilla vastaava luku oli viisi ja naisilla neljä. Tyypillisesti aivotärähdykseen liittyi kontakti vastustajaan. Suurin osa vammoista tapahtui "avojäällä" eli ilman laitakontaktia.

Voiko siis tehdä tulkinnan, että avojään taklaukset ovat nykykiekossa isompi terveydellinen uhka pelaajille kuin laidassa tapahtuvat taklaukset?

– Kyllä. On totta, että avojäällä sattuu enemmän loukkaantumisia ainakin aivotärähdysten osalta kuin laitojen lähellä, Hänninen sanoo.

Miehillä yleisin vammaan johtanut tilanne oli päähän kohdistunut taklaus. Joustokaukaloiden käyttö vähensi selkeästi laitakontakteihin liittyvien aivotärähdysten riskiä.

– Toisaalta sitä ei ole meidän tutkimuksessamme laskettu, kuinka moni taklauksista tapahtuu avojäällä ja kuinka monta laitatilanteissa. Se olisi kiinnostava tietää, mutta sellaista tilastoa ei ole ainakaan vielä tullut vastaan, Hänninen sanoo.

Minkälaisista oireista valmentaja tai huoltaja pystyy tunnistamaan, että päähän tulleen tällin jälkeen on syytä epäillä aivotärähdystä?

– Se riippuu aina siitä, mihin isku on tullut ja mitä on tapahtunut. Onko joku osunut suoraan päähän vai onko pää heilahtanut tai retkahtanut? Tai onko taklaus tullut kovaa puun takaa vai ollut lievä tönäisy?

Lääketieteen sanastossa puhutaan vammaenergiasta, mutta jos ajatellaan pelaajan terveyttä, on oleellisempaa tunnistaa oireet kuin osata käyttää oikeita termejä.

– Oireet ovat usein selkeitä ja herättävät epäilyn, mutta joskus ne saattavat kehittyä myös pienellä viiveellä. Jos epäilys yhtään herää, pelaaja on syytä ottaa pois pelistä, Hänninen sanoo.

Tampereen Urheilulääkäriasemalla ja TAYS:n neurokirurgian yksikössä tehdyn työn tavoitteena on lisätä jääkiekon turvallisuutta. Aihe liittyy läheisesti UKK-instituutissa toimivan Tampereen Urheilulääkäriaseman Liikuntavammojen Valtakunnalliseen Ehkäisyohjelmaan (www.terveurheilija.fi).

Ohjelman tavoitteena on terveellisten ja turvallisten liikuntatottumusten edistäminen, sekä liikunnassa ja urheilussa aiheutuneiden tapaturmien ja vammojen väheneminen.

Jääkiekkolääkärit järjestivät urheiluvammoista elokuussa mini-symposiumin, jossa äänessä olivat aihepiirin huippututkijat. Myös sen tapaamisen ajatuksena oli lisätä tietoa, jotta vammoja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä osattaisiin viedä käytäntöön.