Ässien ex-toimitusjohtaja mukaan Ilveksen pelastustalkoisiin

Paluu Porista tuttuun kasvattajaseuraan. Ässien toimitusjohtajuuden viime vuoden lopussa jättänyt Jukka Hirsimäki ottaa ja saa ison roolin uudessa Ilveksessä, Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Tunnelma on kiistatta käsinkosketeltava. Ilves-fanien kuorolaulu raikaa taustalla, kun Ilveksen hallituksen tuore jäsen Jukka Hirsimäki jakaa kommentteja.

Vielä viime syksynä Hirsimäki työskenteli Ässien toimitusjohtajana. Jätettyään Porin taakseen Hirsimäki valittiin jo Ilves ry:n johtokuntaan. Hänellä on pariin otteeseen kokemusta myös Liiga-Ilveksen kuukausipalkkaisista töistä. Vuosina 1989–1993 Hirsimäki oli Ilveksen toimitusjohtaja, myöhemmin hän työskenteli seurassa myös markkinointipuolen pomona.

– Ympyrä sulkeutuu, jos nyt näin voi sanoa. Huomenna me järjestäydymme hallituksen kanssa ja otetaan siitä sitten suuntaa, Hirsimäki sanoo.

Siirtymä ässäpestin jälkeen sujui luontevasti.

– Aika tuoreeltaan tässä ollaan liikkeellä, puhutaan niistä viikoista, kun en ole ollut enää Porissa töissä. Perhe ja koti on ollut koko ajan täällä, vaikka olinkin Porissa 13 vuotta töissä, Hirsimäki kuvailee.

– Ihan ensimmäinen askel on suunnatun osakeannin järjestäminen. Keskitymme siihen ensi vaiheessa.

Nyt tehtyä vallanvaihtoa on valmisteltu Ilves-henkisissä piireissä pitkään.

– Kyllähän tässä kova jumppaaminen on ollut, mutten ole ollut ehkä ihan pääjumppaaja. Kyllähän tässä on kova pohjustus ollut. Vielä kovempi työ alkaa tästä eteenpäin, Hirsimäki kertoo.

Usko Ilveksen asioiden järjestymiseen on luja.

– Onnistuminen tässä suunnatussa osakeannissa tervehdyttää Ilveksen taloutta merkittävästi, Hirsimäki uskoo.

Manngardin kerrottiin antaneen vanhoja saamisiaan anteeksi lähes miljoona euroa (930 000 €). Paljonko muut velat ovat?

– En osaa vielä tarkkaan vastata tuohon. En ole tarkkaan perehtynyt. Kaikki saa suuntansa, kunhan tässä saadaan järjestäydyttyä ja rivit kasaan.

Kuohujuomien kanssa omistajavaihdosta juhlineiden fanien tuki on Hirsimäen mukaan ensiarvoisen tärkeää, jotta talous saadaan tervehdytettyä.

– Sen eteen teemme tietysti töitä täysillä. Ison Ilves-perheen saaminen tämän taakse on onnistumisen edellytys.

Hyvin pyörivä ja kannattava liiketoiminta vaatii jämäkkää liikkeenjohdollista otetta. Nyt vetovastuuseen tulleet vaikuttajat ovat luonnollisesti vahvoilla myös jatkossa.

– On sitten uusien omistajien päätös, mikä on hallituksen kokoonpano suunnatun osakeannin jälkeen. Omistajat päättää, Hirsimäki sanoo ja myöntää olevansa käytettävissä.

"Kyllähän sitä kasvattajaseuran tilannetta aina on tullut seurattua erityisellä huolella."

Jo julkisuuteen tulleiden nimien lisäksi tiistai-iltana esiin ei tullut varsinaisesti uusia nimiä. Kenellekään ei ole tarkoitus tulla yli kymmenen prosentin omistusosuutta.

Ilves on yksi niistä – erittäin monista urheiluseuroista – joissa eri etupiirit, klaanit ja taustajoukot ovat tottuneet vetämään köyttä kukin omiin suuntiinsa.

– Jos jotain eripuraa onkin, yhtenäisyyden eteen tehdään sitten töitä.

Välit ovat viime aikoina tulehtuneet myös SM-liigan suuntaan. Liigalisenssin saamisessa oli omat mutkansa ennen kuluvan kauden alkua, tuoreimpana tapauksena välejä jäytää "Case Keränen", johon tämä tiistai toi tuoreimmat käänteet. Jääkiekon pelaajayhdistys kertoi STT:lle vievänsä Michael Keräsen siirtosakon Kilpailu- ja kuluttajaviraston käsittelyyn.

– Ilves tulee varmaan sitoutumaan näihin SM-liigan yhteisiin pelisääntöihin jatkossakin, maltillisen miehen maineessa oleva Hirsimäki tasoitteli.

– Seuraavan kerran kun liigalisenssi on harkittavana, uskon että Ilveksen talouskunto on mennyt reilusti eteenpäin. Ilves tulee varmasti saamaan liigalisenssin tulevalle kaudelle.

Ilveksellä on nyt koossa Ässien mestaruuskevään 2013 johtotandemi, sillä johtotehtäviin tulleen Hirsimäen lisäksi myös padan kultajoukkueen päävalmentaja Karri Kivi paiskii hommia tupsukorvien leirissä.

Tiistain ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen ei kuitenkaan varsinaisesti nostettu esiin sitä, onko Ilveksen "viiri viidessä vuodessa" -projekti yhä käynnissä. Alun perinhän se käynnistettiin niin, että Ilveksen pitäisi juhlia mestaruutta viimeistään keväällä 2018. Hirsimäen mielestä häntäpään sijoituksista pitää luonnollisesti päästä eroon.

– Tarkoitus on tietenkin palauttaa Ilves niille sijoille, jonne se kuuluu.

Edit: Juttua täydennetty ensi julkaisemisen jälkeen.

Lisää aiheesta