Ässien ennätyksellinen liikevaihto toi yli 400 000 euron voiton

Uusittu Isomäki Areena on seuran ylepydenaihe. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Kaudella 2016 – 2017 Ässien (HC Ässät Pori Oy) liikevaihto oli 6 407 533 euroa ja tilikauden voitto 406 823 euroa. Ässien liikevaihto kasvoi näin ollen vuodentakaisesta hieman yli 700 000 eurolla ja tulos kehittyi 731 000 euroa.

- Suurin syy tulosparannukseen oli liikevaihdoin kasvu, vaikka myös kulupuolta tarkastettiin erityisen painokkaasti, Ässien toimitusjohtaja Eeva Perttula kommentoi tiedotteessa.

Suurin yksittäinen syy liikevaihdon kasvolle löytyy saneeratusta Isomäki Areenasta, joka on mittavan investoinnin jälkeen täyden palvelun viihdeareena. Yli 11 miljoonaa maksanut saneeraus tarjoaa seuralle parantuneiden palveluiden myötä myös uusia ansaintamahdollisuuksia.

Areenahankkeen kustannuksista Ässien osuus oli noin 4,6 miljoonaa kokonaiskustannuksen ollessa 11,2 miljoonaa euroa. Investointi rahoitettiin pitkäaikaisella pankkilainalla ja samalla perustettiin halliyhtiö, jossa Porin kaupungin osuus on 56 % ja Ässien 44 %.

- Investointi lähti maksuun tammikuussa ja kassatilanteemme turvaamiseksi meidän pitää joka vuosi päästä taloudellisesti tämänvuotisen tuloksen tasolle, Perttula kertoo.

Ässät hakee tarvittavaa talouskasvua ottelutapahtumien tuottojen kasvusta, kehittyvistä yhteistyökumppanuuksista sekä liiketoiminnan laajentamisesta jääkiekon ja ottelutapahtumien ulkopuolelle.

- Kokonaan uusia mahdollisuuksia laajentaa liiketoimintaa jääkiekon ulkopuolelle mietitään koko ajan. Olemme jo perustaneet yhteistyössä Staffit Oy:n sekä Ässien junioritoiminnasta vastaavan Ässät ry:n kanssa Pata Staff Oy:n, joka tarjoaa henkilöstöratkaisuja, Eeva Perttula kertoo.

Merkittävää kasvua seura hakee myös ravintolaliiketoiminnasta. Isomäki Areenan lounastarjoilu käynnistyy uusittuna elokuussa ja tavoitteena on laajentaa ja kehittää myös catering -toimintaa.

- Seuraamme myös mielenkiinnolla, kuinka eSports –hankkeemme edistyy. Pyrimme tarjoamaan myös siellä kaupallisia ratkaisuja ja yhteistyömahdollisuuksia, toimitusjohtaja kommentoi.

Tulevan kauden pelaajabudjetti on Ässillä tällä hetkellä 1,8 miljoona euroa. Tiedotteen mukaan tavoitteena on kasvattaa pelaajabudjettia kausikorttimyynnin sekä yhteistyösopimusten kautta vielä elokuun aikana.