Ässät pehmitti sarjakärjen rankkareilla

Laadukas puolustuspeli pohjusti tiistai-iltana Ässien voiton vieraskentällä sarjakärki TPS:ää vastaan. Joukkueita erottamaan tarvittiin Maksim Matushkinin maali rangaistuslaukauskilpailussa, mutta sinne pääsemisen Ässät pohjusti hyvällä puolustuspelillä.

Ässät ei päästänyt ottelussa ainuttakaan takaiskumaalia viidellä viittä vastaan. Lukuisat jäähyt toivat kahteen ensimmäiseen erään omat kommervenkkinsä, mutta porilaiset pystyivät rajaamaan vahinkonsa Patrik Virran ja Tomi Kallion ylivoimamaaleihin avauserässä.

–TPS oli ylivoimalla hyvä, mutta viidellä viittä vastaan pelasimme hyvin. Jäähyjä otamme liikaa, siihen pitää saada muutos. Vahvuutemme on se, että pystymme pelaamaan hyvin neljällä ketjulla. Jäähyt sotkevat sitä, summasi Ässien kapteeni Matti Kuparinen.

–Emme kuitenkaan lannistuneet siitä ja nousimme hienosti toisessa erässä 2–2:een.

Toinen erä oli TPS:n huonointa antia ottelun aikana, kun taas Ässät tuli erään sisuuntuneena. Se poiki Antoine Laganièren ja Mikko Salmion taidokkaat osumat. Tasaisessa kolmannessa erässä peli olisi voinut kääntyä kummalle joukkueelle tahansa. Silmiinpistävää oli Ässien kyky pitää TPS pitkälti poissa tuhannen taalan paikoilta, vaikka kotijoukkue pelasikin ajoittain pitkiä hyökkäyksiä.

–Se on meille toinen iso asia. Kun saamme vastustajan tekopaikat vähiin, pystymme myös hyökkäämään laadukkaammin, Kuparinen lisäsi.

Myös päävalmentaja Jyrki Aho näki sinnikkyyden Ässien voiton avaimena.

–Emme masentuneet toiseen erään, vaikka meitä on koeteltu alivoimalla, vaan pistimme pelin tasoihin. Vahinkojäähyjä meille tulee liikaa, ja kun meitä on alivoimalla muutenkin koeteltu, niin se osa pelistä tuntuu vähän huteralta. Viidellä viittä vastaan pelasimme ensimmäisessäkin erässä hyvin, vaikka hävisimme sen erän 0–2, Aho tiivisti.

TPS hävisi kotona jo toistamiseen peräkkäin, mutta ottelun venyminen rankkareille tiesi jälleen yhtä lisäpistettä. 15 ottelun jälkeen TPS on jäänyt nollille vain kerran, viime lauantaina HIFK:ta vastaan. Tiistain tappio ei vetänytkään mieliä valtavan mataliksi turkulaisleirissä.

–Kyllä me mielestäni tänään veimme peliä. Aina tulos ei vain ole se, mitä omasta mielestään ansaitsee. Tänään olisimme tällä pelillä voineet saada enemmänkin. Toisaalta olemme aiemmin tällä kaudella voittaneet pelejäaika heikoillakin esityksillä, kapteeni Tomi Kallio koki.

–Peli on hyvässä kuosissa ja pelaamme hyvällä itseluottamuksella. Luotamme omaan tyyliimme.

TPS:n riveistä puuttui kuumeen takia ruotsalaislaituri Erik Nyström.