Ässät käänsi etumerkin – tulos reilusti voitollinen

Porin Ässät ylitti viime kaudella taloudellisen tavoitteensa, kasvatti liikevaihtoaan ja teki reilusti voittoa. HC Ässät Pori Oy:n tulos huhtikuussa päättyneellä tilikaudella oli 406 822,85 euroa.

Edellisellä tilikaudella eli 2015–16 halliremontti ja odotettua heikompi urheilumenestys painoivat tuloksen reilusti tappiolliseksi. Vuosi sitten tulos oli –325 000 euroa.

Talouden nousuvire näkyi myös liikevaihdossa, jota Ässät kasvatti 700 000 eurolla 6,4 miljoonaan euroon. Kaudella 2015–16 liikevaihto oli 5,7 miljoonaa euroa.

Ässien viime tilikausi piti sisällään myös toimitusjohtajan vaihdoksen. Pitkäaikainen toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki jätti paikkansa vuoden vaihtuessa 2016. Tilalle porilaisseura pestasi laajaa valtakunnallistakin huomiota herättäneen rekrytointi-ilmoittelun jälkeen Eeva Perttulan.

Tiedot käyvät ilmi Ässien verkkosivuillaan julkaisemista tilinpäätöstiedoista.

Porilaisseura jatkaa näin ollen monista muista seuroista poikkeavaa avointa tiedotuspolitiikkaa, missä tilinpäätöstiedot ja muut yhtiökokousta koskevat asiakirjat ovat verkossa vapaasti luettavissa. Ässien varsinainen yhtiökokous pidetään ensi viikolla, keskiviikkona 16. elokuuta.

Ässien hallituksen muodostavat Mikko Laine, Juha Huunanmaa, Mikael Lehtinen, Olli Kaski, Janne Ojanen, Jali Prihti ja Harri Vilkuna.