Arvokas onnistuminen täytti Mikael Sahan itseluottamusmittaria

Mikael Saha onnistui perjantaina pitkän tauon jälkeen maalinteossa. Kuva: Juhani Liuhala

Ässät ei lähtenyt perjantaina suoranaisena suosikkina otteluun TPS:aa vastaan. Kokoonpanosta puuttuivat hyökkäyksen kulmapalasina normaalisti häärivät Jarno Kärki, Niko Ojamäki ja Simon Suoranta. Puolustuksesta puuttuivat pelikieltoa kärsivä Jyri Marttinen, sekä loukkaantuneet Teemu Vuorisalo ja Aleksi Mäkelä. Lisäksi TPS oli ollut aiemmin kauden aikana vahvasti niskan päällä joukkueiden yhteenotoissa, voittaen kaikki neljä peliä.

Oli selvää, että Ässät tarvitsi ratkaisijoita normaalien nimien ulkopuolelta. Sellaisia myös löytyi. Huipputärkeän avausmaalin laukoi hieman onnekkaasti Mikael Saha. Siihen asti taisto oli ollut täydellistä vierailijoiden hallintaa, mutta kaikki muuttui yhden tilanteen seurauksena. Kiekko päätyi verkkoon TPS:n puolustajan kautta.

- Oli erittäin tärkeä maali, ja se maistuu todella maukkaalta itsellenikin. Minulla on ollut tehollisesti vaikeaa, ja usein maaliton putki katkeaa juuri tuollaiseen osumaan. Ei sillä kauheasti ole väliä, millä tavalla se tulee, kunhan putki menee poikki, kuusitoista ottelua peräkkäin ilman tehtyä maalia pelannut Saha hymyili.

Kausi ei ole siis toistaiseksi ollut Sahalle aivan niin hyvä kuin hän olisi itse toivonut. 47 peliä ovat tuottaneet hänen tilastoihinsa pisteet 3+4. Kaikki tehottomat pelit eivät toki ole olleet huonoja, mutta varsinkin vuoden 2017 puolella luistin ei ole liikkunut ihan maksimaalisella tavalla.

- Alkukausi oli mielestäni pelillisesti minulta ihan hyvä, mutta viime aikoina on ollut tukkoisempaa. Pelaaminen on paljon itseluottamuksesta kiinni, ja sen kanssa on ollut hiukan hakemista, kun onnistumisia ei ole kauheasti tullut. Ehkä saan rakennettua tämän maalin tuoman fiiliksen ympärille tuleviakin pelejä, kun henkinen takalukko toivottavasti aukesi, Saha pohti.

Ässille voitto TPS:sta oli iso. Edelleen suoraa puolivälieräpaikkaa metsästävä joukkue tarvitsee pisteitä kovalla prosentilla yhdestätoista runkosarjan jäljellä olevasta pelistään, että tavoite on mahdollista saavuttaa. Ero Pelicansiin kutistui perjantaina neljään pisteeseen.

- Tämä oli meille pirun tärkeä voitto. Siihen pyritään, että taistelemme loppuun asti paikasta kuuden parhaan joukkoon. Runkosarja on kääntymässä loppuvaiheeseensa, joten pisteiden merkitys on joka väännössä iso. Helppoja pisteitä ei mistään saa, Saha analysoi.