Aleksi Saarela hurmasi debyytissään

Aleksi Saarela debytoi Tapparaa vastaan kautta aikain nuorimpana lukkolaisena. Jo muutenkin unohtumattomasta illasta muodostui suorastaan satumainen, kun Saarela onnistui maalinteossa kolmannessa SM-liigavaihdossaan.

Sillä maalilla Saarelasta tuli kaikkien aikojen nuorimpana maalannut lukkolainen ja toiseksi nuorempana SM-liigassa maalin tehnyt pelaaja. Vastapuolella kurvaillut Aleksander Barkov junior sai pitää kärkipaikkansa yhden maalin erolla.

Historiankirjoihin painunut ikä oli 16 vuotta, yksi kuukausi ja 12 päivää.

Häkellyttävän Saarelan debyytistä teki se, että B-junioreissa kautensa aloittanut pelaaja oli heti valmis liigavauhtiin ja erottui kaukalosta selkeästi edukseen. Hän pursusi halua ratkaista ottelu.

-Voi sanoa, että yksi unelma toteutui, vaikka SM-liigassa pelaaminen oli kyllä tavoitteenakin. Oli helppom tulla sisään, kun äijät auttoi kopissa sanomalla, että teet vaan mitä osaat, Saarela kertasi.

-Astetta nopeampaa oli kuin peli A-junioreissa.

Pari kertaa viuhataneesta rannelaukauksesta saattoi päätellä, että kyseessä on lukkolegenda Pasi Saarelan poika. Laitilan kaurajätti oli evästänyt poikansa varsin yksinkertaisin ohjein.

- Isä sanoi, että luistele. Ei mitään muuta, Saarela nauratti lehdistötilaisuudessa.

Hänen kommenteistaan paistoi muutenkin vaatimattomuus.

- Olen isän kautta nähnyt niin paljon, mitä tämä touhu tällä tasolla vaatii. Ei täällä voi ruveta leijumaan.

Saarelalla oli hyvä sauma debyytiin, kun Laitilassa opiskelevalla yhdeksäsluokkalaisella on hiihtoloma.

-Onneksi ei lomaa.

Niinpä. Muuten koulun käytävillä olisi voinut joutua antamaan vielä aika monta haastattelua.

Keskiviikon Länsi-Suomen tuhdissa sivun paketissa lisää Saarelan satumaisesta illasta, Pahin kommentit ja tiukkaa tilastofaktaa historiallisista liigayoungstereista.