Ainakin kerran vielä yhdessä - mutta kumpi avaa maalilla, Vehanen vai Raanta?

Petri Vehanen, Janne Niskala ja Antti Raanta perustivat viime vuonna Gottippäi-rahaston. Elokuussa he pelaavat näytösottelussa, jolla on tarkoitus kerätä varoja hyväntekeväisyyteen. Kuva: Juha Sinisalo

Petri Vehanen ja Janne Niskala voittivat yhdessä maailmanmestaruuden keväällä 2011 Bratislavassa.

Vielä vuotta myöhemin he kan­toivat leijonapaitaa samassa MM-joukkueessa, mutta jossain muualla kuin maajoukkueessa kaksikko on pelannut yhdessä kaudella 2004–05 Lukossa.

Vehanen ja Antti Raanta muodostivat Lukon maalivahtikaksikon alkukaudella 2009–10. Tuolloin tandemi hajosi kesken talven, kun Vehanen siirtyi KHL-kaukaloihin Ak Bars Kazanin paitaan.

Sen jälkeen raumalaiset huippumaalivahdit eivät ole samassa joukkueessa pelanneet.

Elokuussa kanaalikaupungin tunnetuimmat jääkiekkolähettiläät vetävät jälleen saman paidan päälle. Koko kolmikko on lupautunut mukaan Raumalla järjestettävään alumnitapahtumaan.

Koko trio edustaa Länsirannikon Alumnia, eli Vehanen ja Raanta ovat pitkästä aikaa veskaripari.

– Mua vähän jännittää, kumpi meistä aloittaa, Vehanen heittää.

– Täytyy keksiä jokin ratkaisu, miten se saadaan päätettyä.

Sinänsä on luonnollista, että Vehanen, Raanta ja Niskala ovat mukana, kun kiekko elokuun 17. päivänä putoaa Äijänsuon jäähallin jäähän.

Tuolloin Raumalla järjestetään hyväntekeväisyystapahtuma, jossa pelataan NHL-pelaajia vilisevä näytösottelu.

Tapahtuma on Alumni All Star 2018 Rauma. Se on Liigan Alumnin eli entisten pelaajien yhdistyksen tapahtuma, jossa kerätään varoja hyväntekeväisyyteen.

Pääosa tuotosta päätyy Alumnin Tukisäätiön rahastoihin eli käytännössä raumalaiseen Gottippäi-rahastoon, Satakunta-rahastoon ja Turku-rahastoon.

Vehanen, Raanta ja Niskala perustivat Gottippäi-rahaston viime kesänä.

– Ihan hieno tapahtuma on tulossa. Uskon, että siellä on hyvät jaot, Vehanen toteaa.

Omalle puolelleen raumalaiskolmikko saa Buffalo Sabersin Rasmus Ristolaisen ja Colorado Avalanchen Mikko Rantasen.

Vastustajan eli Liigan Alumnin paidassa hyökkää nykyisistä NHL-miehistä esimerkiksi Winnipeg Jetsin Patrik Laine.
Petri Vehanen, miltä tuntuisi ottaa kiinni Laineen kuti?

– Toivottavasti otan kiinni, raumalaisvahti hymyilee.

Petri Vehanen torjuu neljättä kauttaan Eisbären Berlinin maalilla. Kuva: Mathias Renner

On olemassa myös mahdollisuus, että elokuinen tapahtuma on Vehasen uran jäähyväisottelu. Maalivahti täytti lokakuussa 40 vuotta.

Hän pelaa neljättä kauttaan Saksan pääsarjassa Eisbären Berlinin riveissä. Kiekot tarttuvat edelleen näyttävästi, ja Vehanen on joukkueensa selkeä ykkösmaalivahti.

– En ole vielä tehnyt mitään päätöksiä, mutta varmaan nämä täällä jossain kohtaa vastauksen haluavat, Vehanen myöntää.

Viime vuonna jatkopäätös sai virallisen sinettinsä vasta juhannuksen alla, vaikka saksalaismediat kirjoittivat Vehasen jatkosopimuksesta jo helmikuussa.

Nyt mies pohtii kuitenkin asioita toisenlaisesta näkökulmasta:

– Mun perheeni tulee joka tapauksessa Raumalle, Vehanen paljastaa.

– En mä tänä vuonna ole missään tapauksessa kesää Berliinissä. Perhe tulee Suomeen, ja tytöt aloittavat syksyllä koulun Suomessa.

Vehanen ei kuitenkaan halua vetää yhtäläisyysmerkkejä uransa päättymiseen. Peliuran jatkuminen Saksassa on edelleen mahdollista.

– Sitä mä tässä ajattelen ja mietin. Kyllähän mä aikamoisella yliajalla tässä jo olen, Vehanen heittää.

– Mutta joka tapauksessa ensi kesänä täytyy treenata enemmän tai vähemmän.

Jos ammattilaisura jatkuu, vaihtoehto on enemmän. Jos edessä on pelkkä alumnipeli, riittää vähän vähempikin.

– Tässä kohtaa mun suurin huoleni on, kumpi sen elokuun pelin aloittaa, Vehanen lähettää terveiset Raannalle.