Ahokas jatkaa Nuorten Leijonien valmentajana

Jussi Ahokkaan sopimus jatkuu. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Kun Jussi Ahokas nimitettiin Nuorten Leijonien eli alle 20-vuotiaiden maajoukkueen valmentajaksi kesäkuussa 2016, Suomen Jääkiekkoliitto kertoi tiedotteessa sopimuksen olevan 1+1-vuotinen.

Ahokas valmensi Suomea vuodenvaihteessa Buffalossa järjestetyissä nuorten MM-kisoissa. Urakka päättyi suomalaispettymykseen, sillä Tshekki oli puolivälierävaiheessa parempi.

Sunnuntaina joukkue palasi Suomeen. Ahokas ei halunnut lentokentällä antaa haastatteluja, mutta joukkuetta vastassa ollut Iltalehti kirjoitti jutussaan mielenkiintoisen yksityiskohdan.

Jutun mukaan Ahokkaalla on sopimusta vielä vuosi jäljellä. Valmentaja oli jo tuoreeltaan Tshekki-pelin jälkeen kummastellut kysymyksiä jatkostaan ja kuitannut, että hänellä on sopimus päällä.

Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen vahvisti myöhemmin Twitterissä, että tieto pitää paikkaansa.

Hänen mukaansa Jääkiekkoliitto oli tehnyt julkaisussaan aikanaan virheen. Ahokkaan sopimus oli suora kaksivuotinen diili.