Aho ponnistaa Liigaan Mikkelissä

Juhana Aho on Jukurien toinen maalivahti ensi kaudella Sami Rajanmiemen taustallai. Kuva: Jukurit HC Oy

Jyväskyläläiskasvatti Juhana Aho, 23, korvaa Mikkelin Jukureissa menneen kauden kakkostorjuja Mika Norjan.

Aho esiintyi Jukurien maalilla viimeksi keväällä 2015, jonka jälkeen Diskoksen kasvatti suuntasi torjumaan Savonlinnan Pallokerholle Mestiksen mestaruuden.

Aho torjui SaPKossa menneellä kaudella runkosarjassa 29 ottelussa. Pudotuspeleissä hänen torjuntaprosenttinsa kymmenessä pelissä oli muhkea 95,7 ja ottelukohtainen taakseen päästämiensä maalien määrä 1,13 60-minuttista kohti.

"Saavun haastamaan Samia ja taistelemaan peliajasta."

Jukurit ja Aho tekivät vuoden sopimuksen. Jukurien selkeä ykköstorjuja tällä kaudella oli seurassa jatkava Sami Rajaniemi.

- On oikein hienoa tulla takaisin tuttuihin maisemiin Mikkeliin. Saavun haastamaan Samia ja taistelemaan peliajasta. Jukurien ympärillä on hyvä kuhina, ja kyllähän tässä jo uutta kautta odotellaan, Aho myhäilee.

Ennen kautta 2015-16 Mikkelissä Aho oli JYPin A-junioreissa kolme kautta ja yhden vuoden JYP-Akatemian Mestiksen miehistössä. JYPin A-nuorissa Aholle kertyi työteliäimpänä kautena 19 runkosarjaottelua.

Jukurien kevään 2016 Mestiksen mestarijoukkueessa Aho oli kakkosvahtina torjuen koko kauden aikana 16 pelissä. Akatemian kaudella Aho kävi lainakeikoilla Diskoksen kakkosdivarimiehistössä ja Nokian Pyryn joukkueessa Suomi-sarjassa.