95: Leijonat sivuosassa omassa elokuvassaan

Leijonat ovat sivuosassa omassa elokuvassaan. Kuvat: Yellow Film & TV.

Jääkiekkoilun maailmanmestaruus keväällä 1995 on kulttuuriselta painoarvoltaan eräs urheiluhistoriamme merkittävimpiä yksittäisiä tapahtumia. Kukaan tuskin nikottelee vastaan, kun ohjaaja Aleksi Mäkelä arvioi, että se ansaitsee tulla muistelluksi myös fiktiivisenä kertomuksena.

Suomalaisessa elokuvassa tällaisille kertomuksille on useimmiten varattu surmies-henkinen käsittely, tai vähintäänkin härmäläisittäin virttynyt mahtipontinen spektaakkeli. Siinä jatkumossa olisi ollut luontevaa – ja ajatuksen tasolla helppoa – lähestyä historiallisia kultaleijonia tavanomaisen urheiluelokuvan kautta: siis paatoksellisesti ja otsa hieman rypyssä mennyttä todellisuutta tulkiten.

Mutta joulupäivänä ensi-iltansa saava 95 ei ole urheiluelokuva. Sen sijaan se on toisella tapaa hyvin tavanomainen kotimainen viihde-elokuva. Siis hieman höntti, ailahtelevasti käsikirjoitettu, korkeintaan ohuesti itseään perusteleva ja väkinäisyyteen saakka hauskuutta tavoitteleva sekamelska.

Markkinointilauseensa mukaan 95 on "elokuva kiekosta ja kansakunnasta", sitä se kutakuinkin onkin. Ongelma piilee siinä, että se yrittää ehkä liikaa olla molempia. Ja varsinkin pulma lienee siinä, että tuhti osa yleisöstä luultavasti haluaisi mieluummin nähdä ensisijaisesti elokuvan kiekosta kuin kansakunnasta.

Toukokuiseen MM-kisojen finaaliviikonloppuun keskittyvä jättää lopulta Leijonat lähes sivuosaan omassa elokuvassaan. Teknisesti hyvä ratkaisu on se, että mittavaa näyttelijäkaartia ei ole juurikaan laitettu pelaamaan jääkiekkoa, vaan syvälle lätkäkansan mieliin syöpyneitä todellisia hetkiä käydään pääasiassa läpi tv-ruuduille autenttisella kuvalla ja Antero Mertarannan möykän säestämänä.

Näiden tv-ruutujen äärellä seikkailee runsaslukuinen joukko toisistaan irrallisia värikkäine kohtaloineen. Käsikirjoittajien ja Aleksi Mäkelän ratkaisu on ollut tuoda varsinainen draamankaari elokuvaan näiden sekalaisten tarinoiden kautta, siis korostaen niitä jääkiekon kustannuksella. Tältä osin elokuvan syvällisin ongelma on siinä, että hahmot jäävät ohuiksi ja tarinan käänteet jokseenkin ennalta arvattaviksi.

Ohuiksi karikatyyreiksi jäävät myös sinivalkoiset sankarit. Pelaajista esiin nostetaan lähinnä Lauri Tilkasen mainiosti tulkitsema surumielinen hovinarri Jukka Tammi, ja koko leijonaryhmän päähahmona tarinassa häärää kummelimainen Curt Lindström (Jens Hulten). Jääkiekkonsa tunteva katsoja voi hetkittäin hymähdellä oivallisesti löydetyille eri pelaajahahmojen koomisille – todellisuutta myötäileville – piirteille. Sen lisäksi iloa riittää lähinnä siitä, montako valkokankaalla nopeasti vilahtavaa aitoa kultaleijonaa pystyy bongaamaan.

Historiallisen MM-kullan myyttisiin ulottuvuuksiin kuuluu tulkinta siitä, miten maajoukkueen uljas voitto kohensi kollektiivista itsetuntoamme ja puski laman runtelemaa Suomea kohti uutta kukoistusta. Tarina kansakunnasta ei tätäkään aspektia tavoita, kenties armollisesti, koska se tulkinta ei pönkittämistä kaipaa. Ruotsalaisille saadaan sentään välillä nauraa, se sopii meille.

Viime vuonna meillä ja maailmalla laajalti hurmannut Juho Kuosmasen Hymyilevä mies osoitti, että urheiluaiheenkin ympärille voi tehdä puhuttelevan tarinan tekemättä silti urheiluelokuvaa, jopa niukin suomalaisresurssein. Nyrkkeilijä Olli Mäen rakkaustarina MM-ottelun ympärillä oli upeasti kirjoitettu ja tulkittu koskettava draama, jossa riitti uskottavuutta myös urheilutarinan osalta.

Komediallisempi lähestymistapa sopii eittämättä hyvin hassuhattuiseen lätkäkulttuuriimme ja jokavuotisen MM-karnevaalin tulkinnaksi – mutta tarina kohteen ympärillä jää vajaaksi samalla kun itse ydintarina olisi ehkä kantanut syvällisemmänkin tarkastelun.

Potentiaaliselle katsojalle olennaista on suhteuttaa käsillä oleva tuotos omiin odotuksiin. Jos haluat nähdä hyvän urheiluelokuvan, 95 ei ole sinun juttusi. Jos taas et Karjala-lippiksesi alla suhtaudu turhan vakavasti jääkiekkoon, Leijoniin ja pyhään Saku Koivuun, 95 voi harmittomassa kepeydessään olla sopivaa kertakäyttöviihdettä.